Ajankohtaista
RAVINTOLAKONSERNI RESTAMAX UUDISTAA TALOUSOSASTONSA STARIAN KANSSA
30.5.2011Merkittävä valtakunnallinen ravintolakonserni Restamax luottaa Starian taloudenhallinnan asiantuntijuuteen ja siirsi kaikkien yhtiöidensä taloushallinnon Starialle vuodenvaihteessa. Samalla yhtiön taloudenhallinnan toimintamallit uusitaan ja automatisoidaan.
Nopeasti kasvava ravintolatoimialan yritys Restamax tarvitsi uudistusta ja yhtenäistämistä konserninsa taloudenhallintaan ja toimintatapoihin. Asiantuntevaksi kumppaniksi valikoitui Staria, joka toimii nyt koko Restamax-konsernin talousosastona.
– Nyt liiketoiminnan raportointi on saatavilla reaaliaikaisesti. Aiemmin kirjanpidon raportoinnissa saattoi olla pahimmillaan 1,5 kuukauden viive, Restamaxin talousjohtaja Jarno Suominen kertoo.
Restamaxilla on tällä hetkellä yli 50 seurustelu- ja ruokaravintolaa sekä yökerhoa (mm. Gringos Locos, Coyote Bar & Grill, the Circus, London, Viihdemaailma Ilona) ympäri Suomen, ja uusien ravintoloiden avaamista suunnitellaan jatkuvasti.
Yritykselle oli tärkeää saada nopea ja luotettava koko konsernin kattava seurantatieto käyttöönsä. Jeeves Universal -toiminnanohjausjärjestelmä mahdollistaa koko konsernin tietojen analysoinnin yli yritysrajojen.
– Restamax kasvaa ja laajentaa toimintaansa koko ajan. Dynaaminen konsernikirjanpito ja ajantasainen raportointi ovat elinehtoja kasvuyritykselle, sillä voimakas kasvustrategia tarvitsee toteutuakseen täsmällistä taloustietoa, Suominen kertoo.
Vahva ravintolaliiketoiminnan palvelukeskus
Restamaxin talousosaston haltuunotto oli nopea ja vaativa prosessi, sillä päätös taloushallinnon kehittämisestä tehtiin vasta viime vuoden marras-joulukuussa. Yhteistyön alkamisen myötä Restamaxista siirtyi neljä taloushallinnon osaajaa Starian ravintolaliiketoiminnan palvelukeskukseen.
– Meidän asiantunteva henkilöstömme sekä toimialakohtaiset järjestelmäratkaisut takaavat sen, että liiketoiminnan ajankohtainen taloustieto saavuttaa johdon nopeasti ja tukee päätöksiä. Tämänkaltaisissa ulkoistuksissa ei siis ensisijaisesti ole kyseessä kustannussäästö vaan nimenomaan liiketoiminnan kumppanuus ja asiantuntijuus, Starian toimitusjohtaja Mikko Saari kertoo.
LisätietojaMikko Saari
toimitusjohtaja
Staria Oyj
p. 0400 714 457
mikko.saari@staria.fi
Jarno Suominen
talousjohtaja
Restamax
p. 040 721 5655
jarno.suominen@ravintola.fi