Me Starialla uskomme uudistumiseen.

Meille ei riitä tavanomainen ja rutiininomainen palvelu,
vaan tehtävämme on tuottaa talouden luvuista oikeasti arvokasta tietoa asiakkaidemme hyödyksi.

Lain vaatimien taloustietojen oikeaoppinen tuottaminen mahdollisimman halvalla ei ole meille onnistumisen mittari, vaan me osaamme mennä syvemmälle asiakkaan liiketoimintaan ja sen tarpeisiin.
Standardiratkaisujen sijaan me luomme jatkuvasti uusia ja parempia tapoja asiakkaiden ongelmien ratkaisemiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen.

Toimintaamme ohjaavat avoimuus, rehellisyys, luovuus ja sitoutuneisuus. Näiden arvojen ansiosta pystymme tarjoamaan ylivoimaista ja ainutlaatuista palvelua vaativalle asiakaskunnalle, olipa kyse asiantuntijan näkemyksestä tai oikean teknologian toimittamisesta. Me uskallamme astua eturiviin silloin, kun kysytään kykyä ja halua vastata haasteisiin.

Tämän ajattelun ohjaamana vuonna 2003 perustettu Staria on kasvanut, vahvistunut ja onnistunut samalla uudistamaan asiakkaidensa käsityksen siitä, millaista kokonaisvaltainen taloushallintopalvelu voi olla.
Vuosien varrella meillä on ollut kunnia palvella hienoa yritysten joukkoa. Toimialakokemusta meille on kertynyt perinteisestä metsäteollisuudesta asiantuntijayrityksiin ja ravintola-alan ketjuista kansainväliseksi kasvaneisiin pelifirmoihin.

Yli kymmenen toimintavuoden jälkeen Staria on edelleen kunnianhimoinen kasvuyritys, jonka kasvavan asiantuntijajoukon osaaminen mahdollistaa entistä merkittävämpiä saavutuksia yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Aidosti suosittelen Stariaa kumppaniksi. Staria on yhtenäistänyt taloushallinnon prosessimme siten, että meillä on tehokkaat ja toimivat järjestelmät koko ketjussa.

Markku Virtanen, CEO, Restamax-konserni

Yhteistyö Starian kanssa on ollut aidosti poikkeuksellisen palkitsevaa, ratkaisukeskeistä ja rakentavaa. Staria on ollut alusta alkaen aidosti kiinnostunut sekä sitoutunut kehittämään uudenlaisen toimintakonseptin taloushallintopalveluihin että hakemaan toimintamallia todelliselle kumppanuudelle.

Marina Salenius, CFO, Kiinteistömaailma

Olemme tehneet Starian kanssa yhteistyötä jo muutaman vuoden, ja olemme erittäin tyytyväinen asiakas. Staria hoitaa yhtiömme taloushallinnon sekä palkkahallinnon. Tänä vuonna palvelua laajennettiin myös johdon raportoinnin osalta.

Pirkko Hämäläinen, Vuoden yrittäjänainen 2013, CEO, Vuohelan Herkku

Kerro, jos
yrityksesi on kasvavien
haasteiden edessä.
Me kuuntelemme.

Ota meihin yhteyttä, kun haluat toteuttaa yrityksesi taloushallinnon tavalla, joka luo aitoa kilpailuetua yrityksesi liiketoiminnan kehittämisessä.
Aloitetaan keskustelu nyt.

Soita numeroon 042 4422 000
tai ota yhteyttä viereisellä lomakkeella.