LEHDISTÖTIEDOTE 9.2.2010
VALTION OMISTAMA MERITAITO OY VALITSI STARIAN
Vesiteiden ylläpitoon ja kehittämiseen erikoistunut MeriTaito Oy on ulkoistanut talousosasto- ja palkkaosastopalvelunsa sekä järjestelmäratkaisunsa Starialle. Yhteistyöhön päädyttiin julkisen tarjouskilpailun myötä ja asiakkuussopimus käynnistyi vuoden alussa.
MeriTaito Oy järjesti talous- ja palkkaosastopalveluista julkisen tarjouskilpailun. Tiukka käynnistysaikataulu sekä Starian tarjoama kokonaispalvelu ratkaisivat valinnan.
– Valitsimme Starian, koska heidän tarjoama kokonaispalvelusopimus oli vakuuttava, luotettava ja hinnaltaan kilpailukykyinen. Myös Staria Express -konseptin mahdollistama poikkeuksellisen nopea käynnistysaikataulu oli yksi ratkaiseva tekijä. Yhteistyö alkoi virallisesti vuoden alussa ja jo tammikuussa menivät ensimmäiset palkat maksuun, MeriTaito Oy:n toimitusjohtaja Hannu Hautakangas kertoo.
Uudenlainen aluevaltaus
Starialle MeriTaito on iso asiakas ja allekirjoitettu palvelusopimus kokonaisvaltainen paketti. Yhteistyö tarkoittaa samalla myös uudenlaista aluevaltausta.
– Meille valtion omistaman yhtiön saaminen asiakkaaksi tarkoittaa avausta myös julkisen sektorin puolelle, Starian toimitusjohtaja Juha Tommila kertoo.
Julkiset yritykset ovat löytäneet ulkoistuspalvelut
MeriTaito Oy on uusi yritys, joka on yhtiöitetty Merenkulkulaitoksesta tämän vuoden alussa. Valtion omistama MeriTaito työllistää noin 300 henkilöä. Yritys on erikoistunut vesiväylien hoitoon, kanavien käyttöön ja kunnossapitoon, merenmittaukseen, öljyntorjuntaan, vesirakentamiseen, vesiväylien suunnitteluun sekä muoviputkiviittojen ja -poijujen valmistamiseen.
Staria Oyj on taloudenhallinnan ja toiminnanohjauksen asiantuntijaratkaisuihin erikoistunut palveluyritys. Se toteuttaa yrityskohtaisia talouden palvelukeskuksia keskisuurille yrityksille ja kasvu- sekä pörssiyrityksille.
Mikä Staria Express?
- Nopea ja turvallinen yrityskohtaisen talouden palvelukeskuksen rakentaminen ja haltuunotto jopa parissa viikossa.
- Valmiit toimintamallit ja parhaat käytännöt, asiantuntijaosaaminen ja tietojärjestelmät.
- Kokonaisvaltainen talouden hallinnan asiantuntijaratkaisu.
- Yrityskohtaisesti palvelukeskus sisältää mm. raportoinnin, sähköiset toimintamallit ostolaskuille ja myyntilaskuille, maksuliikenteen, palkka- ja henkilöstöhallinnan sekä pääkirjanpidon.
- Soveltuu mm. vaativiin ja haasteellisiin yritysjärjestelytilanteisiin, joissa kriittiset toiminnot pitää saada pikaisesti käyntiin.
Lisätietoja
Hannu Hautakangas
toimitusjohtaja
MeriTaito Oy
puh.040 773 3405
hannu.hautakangas@meritaito.fi
Juha Tommila
toimitusjohtaja
Staria Oyj
puh. 040 860 9400
juha.tommila@staria.fi